Pelattiin sitä jalkapalloa ennenkin. Kreikkalaisten futista muistuttava episkyros oli varmasti hauska peli, mutta paljon lähempänä nykyjalkapalloa oli 1400-luvun firenzeläisten Calcio. Futis oli tärkeä vapaa-ajan viettotapa jo myöhäiskeskiajan Italiassa. Eurooppalaisen jalkapallon varhaisinta muotoa pelattiin eteläisessä euroopassa jo satoja vuosia ennen meidän tuntemaamme jalkapalloa.
"Pelataan vaan vaikka piipusta tupruaisi uutta savua", saattoi paavi Clemens VII tokaista hiki otsalla kesällä 1395 kun Vatikaanissa oli turnaus käynnissä. Paavi oli tiettävästi futismiehiä.
1490 talvella pelattiin vuosittainen mestaruusturnaus Italian Arnojoen rannalla. Olosuhteet olivat kirjurin mukaan kylmänä poikkeustalvena niin järkyttävät, että hiljaa kentän ohi virtaava joki oli edellisenä yönä saanut pinnalleen erikoisen jääkannen. Poru turnauksen olosuhteista oli varmasti ennenkuulumaton: miksi ihmeessä niitä holveja kehitellään kirkkoihin kun jalkapallonkin olosuhteet ovat edelleen kammottavat ja ulkoilmassa joudutaan pelaamaan. Selitystä kamalaan pakkaseen ei löytynyt. Kukaan tiedemies ei ollut vielä keksinyt auringon pilkkuja tai Spörerin pientä jääkautta. Tulevina talvina jokien jäätyminen tulisi olemaan vielä tuttuakin tutumpaa herkkua myös Italiassa.
Pari vuotta myöhemmin muuan Kolumbus löysi uuden mantereen ja epäilemättä opetti mennessään uusille kansoille eurooppalaista peliä. Uudelta mantereelta ei niin ikään löytynyt säällisiä harjoitusolosuhteita. Kehitystyö jatkuu. Kehitystyö jatkuu myös 2010 -luvun Suomessa täällä pohjolan perukoilla.
Alkuaikojen jalkapallo oli julmaa touhua: vammoilta ja kuolemantapauksiltakaan ei vältytty.
"AIvan liian pientä touhua oikeaksi sodaksi mutta turhan väkivaltaista ollakseen mikään oikea seurapeli", tokaisi Ranskan kuningas Henrik III vuonna 1574 ottelua Firenzen torilla seurattuaan, meneillään oli tärkeä valtiovierailu omituiseen etelään. Sittemmin on onneksi keksitty keltainen kortti ja Palloliiton vakuutukset. Koetetaan pysyä ehjänä pelissä. Vaikka meno äityy välillä hurjaksi, pelataan silti aina reilusti.
Alkuaikojen turnauksissa oli tapana lahjoittaa palkintona jo siihen aikaan arvokas lehmä tai härkä pelissä komeimmin pärjänneelle joukkueelle. Lehmä tarkoitti vaurautta ja varmaa toimeentuloa. Sitä lehmä on edelleen monelle perheelle suuressa osassa 2000-luvun maailmaamme. Suomen oloissa lehmä on kuitenkin ainakin kerros- ja rivitaloissa nykyään hiukan hankalasti pidettävä ystävä, joten lahjoitamme palkintomme yhdessä enemmän tarvitsevalle perheelle kehittyviin maihin (ja kerromme myös tarkan lahjoitusosoitteen tällä sivulla).
Tule mukaan! Calcio Fiorentinon kunniaksi Tervetuloa pelaamaan!
Lähteitä: https://en.wikipedia.org/wiki/Calcio_Fiorentino